Hyvä yhteistyökumppani,

Kuten aiemmin olemme kertoneet, on Konehuone Oy yhdistynyt Descom Oy:n kanssa. Yhdistyminen on edennyt suunnitelmien mukaisesti. Descom on arvostettu kattavien sähköisen liiketoiminnan sovellusratkaisujen toimittaja. Nykyisten ratkaisujemme lisäksi olemme nyt laajentamassa tarjontamme kattamaan myös sähköisen liiketoiminnan ratkaisut ja IBM ohjelmistoteknologioiihin pohjautuvat palvelut. Yhdessä Descomin kanssa voimme ottaa laajemman vastuun asiakkaidemme IT-ympäristöstä/-infrastruktuurista.

Konehuone Oy:n nimi muuttuu Descom Data Center Solutions Oy:ksi 1.5.2012 alkaen. Yhtiö siis siirtyi osaksi Descomia syyskuussa 2011, kun Descom Group osti Konehuone Oy:n osakekannan.

Nimenmuutoksella ei ole vaikutusta asiakas- tai yhteistyökumppanisuhteisiin tai sopimuksiin, vaan jatkamme palvelin- ja tallennusratkaisujen sekä niihin liittyvien palvelujen toimittamista vielä vahvemmin voimin.

Yhteenlaskettu liikevaihtomme viime vuonna oli 39 miljoonaa euroa, käyttökate yli 5 miljoonaa euroa ja henkilöstöä meillä on yli 200.

Nimenmuutokseen liittyvät käytännön asiat:

Konehuone Oy:n nimi muuttuu Descom Data Center Solutions Oy:ksi. Yhtiön y-tunnus on edelleen 1838584-2. Pyydämme huomioimaan nimenmuutoksen laskutuksessa toimituspäivästä 1.5.2012 lähtien.

Kaikki sähköpostiosoitteet ovat 1.5.2012 lähtien muotoa etunimi.sukunimi@descom.fi. Myös vanhat sähköpostiosoitteet toimivat siirtymäkauden ajan. Muu posti ja tavarantoimitukset kulkevat entisillä osoitteillaan. Myös henkilöstö on tavoitettavissa samoista puhelinnumeroista kuin ennenkin.

Keväisin terveisin,

Markku Nikola
toimitusjohtaja
Descom Data Center Solutions Oy