Konehuone vastaamaan Sunin koulutuksista Suomessa

Sun Partner AdvantageSun Microsystems Oy ja Konehuone Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen, jonka mukaan Konehuone ottaa vastuun Sunin teknologiaan ja ohjelmistoihin liittyvien koulutuspalveluiden toimittamisesta Suomessa.

”Haluamme nostaa Suomessa tarjottavien koulutusten määrää ja tarjota koulutusta Suomeksi. Tällä hetkellä IT-asiantuntijat saavat koulutuksen uusimpiin ja haasteellisiin teknologioihin, kuten esimerkiksi virtualisointiin, ulkomailla ja vieraalla kielellä”, sanoo systeemipäällikkö Kari Alhonen Konehuone Oy:stä. ”Vaativien tietoteknisten osa-alueiden koulutukset, kuten esimerkiksi klusterointi- ja virtualisointikoulutukset, vaativat paljon laitteisto- ja ohjelmistokapasiteettia jotta opiskeleminen olisi mahdollisimman hyödyllistä ja mielekästä. Siksi investoimme jatkuvasti koulutuslaitteistoihin pitääksemme sen nykyaikaisena ja kursseihin mahdollisimman hyvin soveltuvana. Koulutuksia varten on rakennettu paikallisesti tarvittavat laiteympäristöt vaativienkin koulutusten toteuttamiseksi.”

”Koulutusten kysyntä on voimakkainta unix- ja tallennusteknologioiden alueilla, mutta suurin kasvu on nähtävissä identiteetinhallinnan ja integraatio-ohjelmistojen koulutuksissa”, toteaa Sun Microsystems Oy:n palveluliiketoiminnan johtaja Jari Hiltunen. ”Konehuone on joustava, kokenut ja sopivan kokoinen paikallinen toimija, jonka kanssa voimme taata asiakkaille Sunin koulutuspalveluiden saatavuuden joustavasti, asiakkaille sopivimpana ajankohtana”, Hiltunen kertoo.

Sun järjestää Suomessa noin 60 luokkamuotoista koulutustilaisuutta vuodessa, joihin osallistuu noin 300 henkilöä. Tarjolla on myös lukuisia verkkopohjaisia kursseja sekä koulutusta Sunin kumppaneille. Sun tarjoaa Java-ohjelmistoissa myös oppimispolun, joka tähtää sertifioitumiseen Java-kehittäjänä. Lisäksi Sun järjestää sertifioitumistestejä Solaris-osaamiselle.

Lisätietoja:

Konehuone
Kari Alhonen, Systeemipäällikkö
Puhelin: 0400 892809
Sähköposti: kari.alhonen@konehuone.fi

Sun Microsystems
Jari Hiltunen, Palveluliiketoiminnan johtaja
Puhelin: 040 537 5803
Sähköposti: jari.hiltunen@sun.com

Sun Microsystems

Vuonna 1982 perustettu Sun Microsystems Inc. valmistaa laitteita ja ohjelmistoja sekä tuottaa palveluita, jotka luovat perustan Internetin ja muiden verkkoratkaisujen käytölle. Sunin avoimiin standardeihin perustuvien tuotteiden sekä palvelujen avulla kaikenkokoiset yritykset voivat siirtää toimintaansa verkkoon tehokkaasti. Sun on kehittänyt ja ylläpitää Java-teknologiaa sekä vastaa sen lisensioinnista yhteistyökumppaneille. Yhtiön liikevaihto tilivuonna 2006 oli 13,87 miljardia dollaria, ja sillä on toimintaa yli 100 maassa. (www.sun.com)

Uutinen julkaistu 11.1.2008