Assistentiksi on nimitetty Kristina Mutru. Kristiina aloitti tehtävissään 21.11.
Myyntipäälliköksi on nimitetty Juha Kälkäinen. Juha on aiemmin toiminut vastaavissa tehtävissä Sun Microsystems Oy:ssä ja liittyi Konehuoneen myynnin vahvuuteen joulukuun alusta.
Järjestelmäasiantuntijaksi on nimitetty Marco Sylvius. Marco on toiminut aiemmin vastaavissa tehtävissä Sun Microsystems Oy:ssä ja liittyy systeemituen vahvuuteen alkaen 1.1.2006.
Uutinen julkaistu 14.12.2005
Markkinatutkimusyhtiö IDC:n eilen julkistaman puolivuotisraportin mukaan IBM on säilyttänyt ykkösasemansa nauhavarmistuslaitteiden sekä järeämpien nauhakirjastoratkaisujen myyjänä maailmalla, kun mittarina käytetään tuotteista ja järjestelmistä kertyviä myyntituloja. Tiedot perustuvat IDC:n Worldwide Branded Tape Market Analysis, First Half 2005 -raporttiin.
Vuoden 2005 ensimmäisten kuuden kuukauden ajalla IBM:n osuus nauhavarmistinlaitteiden myyntituloista oli 30 prosenttia, mikä tarkoittaa valmistajien välisessä tilastoinnissa ykkössijaa. IBM saavutti ykköstilat myös kahdessa alakategoriassa eli automaattisten nauhakirjastoratkaisujen sekä järeiden enterprise-sarjan varmistuslaitteiden myynnissä. Niissä IBM:n osuudet olivat 26 sekä 53 prosenttia. IBM:n osuudet olivat 26 sekä 53 prosenttia.
Viimeisimpien parin kuukauden aikana IBM:n varmistusjärjestelmät on valinnut käyttöönsä mm. elokuviin digitaalitehosteita valmistava Sony Pictures Imageworks sekä Yhdysvalloissa amerikkalaisen jalkapallon NFL-liigan ottelut HD-teräväpiirtotekniikalla välittävä ja taltioiva Fox Broadcasting tv-yhtiö.
IBM julkisti lokakuussa keskiraskaan ja raskaan sarjan nauhavarmistusratkaisujensa myyntiä edistämään joukon uusia tuotteita. Eräs niistä on menestyneen IBM 3592 nauha-aseman teknisesti ja mallinimeltään uudistettu versio IBM System Storage TS1120. Myös LTO- eli Linear Tape Open -nauha-asemia hyödyntävä nauhakirjastojärjestelmä uusiutui ja sai nimen IBM System Storage TS3310 Tape Library. Varmistusjärjestelmien keskitetyn hallinnan ja laitevirtualisoinnin mahdollistava ohjelmistoratkaisu tunnetaan jatkossa nimellä IBM Virtualization Engine TS7510.
Uutinen julkaistu 23.11.2005
Sun Microsystems Oy ja Konehuone Oy ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen, jonka mukaan yhtiöt suunnittelevat ja toimittavat yhteistyössä Sunin tuote- ja palvelutarjontaan pohjautuvia datacenter-ratkaisuja. Sopimus kattaa palvelin- ja tallennusjärjestelmät, ohjelmistot ja niihin liittyvät palvelut. Yhteistyön tavoitteena on korkealaatuisten kokonaisratkaisujen tuottaminen asiakkaille.
Vaativiin palvelin- ja tallennustoimituksiin erikoistunut Konehuone hakee kasvua laajentamalla palveluitaan yhteistyössä Sun Microsystemsin kanssa. ”Sunin edistyksellinen, avoimiin standardeihin pohjautuva, tuote- ja palvelutarjonta laajentaa Konehuoneen ratkaisuportfoliota ja antaa mahdollisuuden entistä kattavammin toteuttaa asiakkaidemme sovellusalustoja”, toteaa Konehuoneen kehitysjohtaja Matti Keränen.
Sunin näkemyksen mukaan yritysten it-järjestelmät keskittyvät suuriin datakeskuksiin, jotka toimivat verkon keskeisinä solmukohtina. Sun auttaa asiakkaita siirtymään komponenttien hallinnasta kokonaisuuksien hallintaan, mikä parantaa liiketoiminnan kilpailukykyä, läpinäkyvyyttä ja kustannustehokkuutta. Asiakkaiden tiedonkäsittely- ja tallennusresurssien virtualisointi- ja konsolidointitarpeet sekä liiketoiminnan jatkuvuuden turvaaminen luovat pohjan Sunin ja Konehuoneen yhteiselle liiketoiminnalle.
”Dynaamisen infrastruktuurin toteuttaminen vaatii erityistä osaamista. Konehuoneen henkilöstöllä on pitkä kokemus merkittävistä järjestelmähankkeista. Uskomme, että Konehuoneella on erinomainen kyky toteuttaa Sunin innovaatioiden avulla maailmanluokan ratkaisuja asiakkaillemme”, sanoo Sun Microsystemsin myyntijohtaja Ilkka Vanhanen.
Lisätietoja:
Sun Microsystems Oy
Myyntijohtaja Ilkka Vanhanen
Puhelin: 040 500 9665
Konehuone Oy
Kehitysjohtaja Matti Keränen
Puhelin: 0400 892 800
Sun Microsystems
Vuonna 1982 perustettu Sun Microsystems Inc. valmistaa laitteita ja ohjelmistoja sekä tuottaa palveluita, jotka luovat perustan Internetin ja muiden verkkoratkaisujen käytölle. Sunin avoimiin standardeihin perustuvien tuotteiden sekä palvelujen avulla kaikenkokoiset yritykset voivat siirtää toimintaansa verkkoon tehokkaasti. Sun on kehittänyt ja ylläpitää Java-teknologiaa sekä vastaa sen lisensioinnista yhteistyökumppaneille. Yhtiön liikevaihto tilivuonna 2005 oli 11,071 miljardia dollaria, ja sillä on toimintaa yli 100 maassa. Suomessa Sun Microsystems Oy:n laskutus kesäkuussa 2005 päättyneenä tilikautena oli 75,8 miljoonaa dollaria.
Konehuone
Konehuone Oy on vaativiin palvelin- ja tallennusjärjestelmiin erikoistunut järjestelmätoimittaja ja asiantuntijaorganisaatio. Konehuone on henkilöstönsä omistama ja sijaitsee Espoossa Suomenojalla. Vuonna 2004 päättyneellä ensimmäisellä tilikaudella Konehuoneen liikevaihto oli yli 8M€ ja henkilöstöä 18.
Asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan Konehuoneen asiakkaat luottavat Konehuoneeseen ja arvostavat erityisesti asiantuntemuksen korkeaa tasoa ja bisneksen teon helppoutta Konehuoneen kanssa.
Uutinen julkaistu 1.9.2005
Liiketoiminnan kehittyessä lisäämme resursseja Konehuoneen systeemitukeen. Konehuoneessa on järjestelmäasiantuntijoiksi nimitetty Olli Forsander sekä Sampo Vaarala. Molemmat edellämainitut henkilöt ovat toimineet vastaavanlaisissa tehtävissä WM-data Oy:ssä.
Uutinen julkaistu 19.5.2005
IBM on palkinnut Konehuone Oy:n Healthcare and Life Sciences 2004 Top Star Award
toimialueen uraa uurtavasta työstä Suomessa vuoden 2004 Top Star palkinnolla. Palkinto myönnettiin tämän vuoden EMEA:n Healthcare and Life Sciences tapahtumassa Lissabonissa, ja sen perusteluina ovat Konehuoneen panostus ja saavutetut tulokset tällä IBM:n yhdellä merkittävimmistä ja nopeimmin kasvavista toimialueista.
IBM:n viime vuoden Healthcare and Life Sciences toimialan liikevaihto oli suuruudeltaan 5 miljardia US dollaria ja nopean kasvun jatkumista kuvaa se, että kasvu ensimmäisen vuosineljänneksen aikana vuonna 2005 oli 19% verrattuna edellisen vuoden vastaavaan 3 kuukauden jaksoon.
Myös Konehuone on sitoutunut Healthcare and Life Sciences– toimialaan. Yritys on aktiivisesti kouluttanut henkilökuntaansa ja osallistunut ja järjestänyt alan tapahtumia. Yrityksen henkilökunnalla on kokemusta muun muassa useampien suomalaisten keskussairaaloiden järjestelmien toimituksista ja käytön aikaisesta tukemisesta.
Suomessa sitoutuminen EU:n eHealth hankkeeseen tulee lähivuosina merkitsemään varsinkin terveydenhoitosektorin merkittävää lisäpanostusta nytkin jo kansainvälisesti verrattuna hyvällä tasolla olevaan atk-infrastrutuuriin ja –sovelluksiin.
Lisätietoja: Tapio Kyllönen <tapio.kyllonen@konehuone.fi>
Uutinen julkaistu 18.5.2005